Lakien säätäminen on vaikuttavinta demokraattista päätöksentekoa. Sillä luodaan sääntöjä ja oikeuskäytäntöjä, jotka koskevat kaikkia suomalaisia ja Suomessa asuvia.

Vaaleissa valitaan erilaisten henkilöiden, arvojen ja päämäärien väliltä. Demokratiassa vaalien voittaminen antaa oikeuden poliittiseen vallankäyttöön. Eduskuntavaaleissa kansalaiset ilmaisevat äänestämällä, kenet he haluavat päättämään yhteiskunnan asioista.

Vaalien voittajat laativat hallitusohjelman

Vaalien voittajat muodostavat hallituksen, joka hahmottelee päätöksenteon suuntaviivat hallitusohjelmassaan. Hallitusohjelma on hallituksen toimintasuunnitelma, josta sovitaan hallitusneuvotteluissa.

Lainsäädäntötyössä kietoutuvat toisiinsa poliittiset tavoitteet sekä asiantuntemus alalta, jota lakiesitys koskee. Lakeihin vaikuttavat aina tiedon lisäksi päätöksentekijöiden arvot: politiikassa on kyse siitä, miten asioiden pitäisi ihmisten mielestä olla. 

Lain valmistelussa pyritään avoimuuteen. Siihen osallistuvat asiantuntijat, järjestöt, yritykset ja kansalaiset esimerkiksi lausuntokierrosten, kuulemistilaisuuksien tai keskustelufoorumien välityksellä.

KATSO YLEn Elävästä arkistosta: Miksi lakien säätäminen on niin hidasta?



Näin tehtiin laki samaa sukupuolta olevien parien perheen sisäisestä adoptio-oikeudesta

Maaliskuussa 2008 oikeusministeriö asettaa työryhmän valmistelemaan ehdotusta perheen sisäisestä adoptiosta rekisteröidyssä parisuhteessa (tiedote oikeusministeriön verkkosivuilta).

Kesäkuussa 2008 työryhmä ehdottaa rekisteröidyille pareille mahdollisuutta perheen sisäiseen adoptioon (tiedote oikeusministeriön verkkosivuilta).

Lokakuussa 2008 valmistuu lausuntotiivistelmä, johon on koottu eri viranomaisten ja yhteisöjen näkemykset asiasta (tiedote oikeusministeriön verkkosivuilta). Lausuntoja ovat antaneet mm. sosiaali- ja terveysministeriö, Helsingin käräjäoikeus, Lapsiasiavaltuutettu, Stakes, Helsingin kaupunki, Pelastakaa Lapset, Sateenkaariperheet ry, Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry, Väestöliitto, Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto ry ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK.



Suomen laki