Valiokunta hankkii tietoja kuulemalla asiantuntijoita, esimerkiksi lakiesitystä valmistelleita virkamiehiä ja virastojen sekä etu- ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Valiokunnassa hallituksen esityksiä muokkaavat yhdessä sekä hallitus- että oppositioryhmien kansanedustajat.
Lähes kaikki eduskunnan päätökset tehdään valiokunnissa laadittujen mietintöjen pohjalta. Valiokuntien käsittelyyn tulevat hallituksen esitykset, valtion talousarvio, EU-asiat, kansanedustajien tekemät lakialoitteet ja erilaiset valtioneuvoston kertomukset ja selonteot.
Valiokunnan työn tulokset – mietinnöt ja lausunnot – ovat julkisia mutta kokoukset salaisia, jotta edustajat voivat luottamuksellisesti keskustella, neuvotella ja sopia asioista. Juuri valiokunnissa kansanedustajat perehtyvät lakiesityksiin ja pohtivat niiden hyötyjä ja haittoja. Laajoissa lakihankkeissa kuullaan myös muiden valiokuntien näkemyksiä asiasta. Valiokuntien lausunnot ovat toiselle valiokunnalle annettuja kirjallisia kannanottoja.
Valiokunnan valmistelutyö päättyy mietintöön, jossa se esittää asiasta näkemyksensä ja perustelunsa sekä ehdottaa täysistunnolle, mitä eduskunnan tulisi asiasta päättää. Mietinnön pohjalta lakiesityksen käsittelyä jatketaan eduskunnan täysistunnossa.
Näin tehtiin laki samaa sukupuolta olevien parien perheen sisäisestä adoptio-oikeudesta
Huhtikuussa 2009 lakivaliokunta hyväksyy mietinnön perheen sisäisen adoption mahdollistamisesta rekisteröidyssä parisuhteessa (tiedote eduskunnan verkkosivuilta).
